Valta
puolueessa kuuluu jäsenistölle, jota yhdistävät
vastuu yhteisistä arvoista, yhteisesti päätetyt
säännöt ja vapaaehtoinen järjestötyö. Puolueen
toimintaperiaatteita ovat avoin keskustelu ja
tiedonkulku sekä jäsenten tasa-arvo.
SDP on
perustettu vuonna 1899 Suomen Työväenpuolueen
nimellä. Nykyinen nimi otettiin käyttöön vuonna
1903 Forssassa pidetyn puoluekokouksen jälkeen.
SDP:llä on
jäseniä n. 57 000, joista naisia on n. 39
prosenttia.
Jäsenet kuuluvat puolueosastoihin, jotka
muodostavat kunnallisjärjestöt ja piirijärjestöt
vaalipiireittäin. Ylin päättävä elin on joka
kolmas vuosi pidettävä puoluekokous. Puoluekokousten
välillä ylintä päätäntävaltaa käyttää
puoluekokouksen valitsema puoluevaltuusto, joka
kokoontuu sääntömääräisesti kaksi kertaa
vuodessa. Poliittisen toiminnan johtoelimenä toimii
puoluehallitus. Jäsenäänestyksillä valitaan mm.
kansanedustajaehdokkaat ja puoluekokousedustajat.
SDP:llä on
tällä hetkellä 53 kansanedustajaa.
Kunnanvaltuutettuja on n. 2 600. Euroopan
parlamentissa Suomen 16 edustajasta SDP:llä on kolme.
SDP:n ehdokas Tarja Halonen valittiin tasavallan
presidentiksi vuonna 2000.
Hallituksessa
SDP:llä on kahdeksan ministeriä. Ministeriryhmää
johtaa valtiovarainministeri Antti Kalliomäki.
www.sdp.fi
www.sdp.fi/satakunta