![]() |
|
|
Valtuustoaloite 28.2.2005
Pappilanlammen virkistys- ja
liikunta-alueen kehittäminen
Sos.Dem. valtuustoryhmä esittää valtuustolle Pappilanlammen alueen kokonaisvaltaisen suunnittelun aloittamista kaupunkilaisten virkistys- ja liikuntamahdollisuuksien parantamiseksi. Ko. alueen suunnittelu on aloitettu jo useita vuosia sitten, nyt olisi korkea aika aloittaa käytännön toimet. Myös Pappilanlammen ruoppaus tulisi hoitaa mahdollisimman nopeasti, koska lampi on kasvamassa umpeen. Kaupungin investointisuunnitelmaan on jo sisällytetty yleisurheilukenttä ja tekonurmi. Tekonurmen tilalle esitämme rakennettavaksi ns. kaksoiskenttää (tekonurmi/tekojäärata). Tekonurmi olisi käytössä maaliskuun puolivälistä marraskuun puoliväliin, jolloin kenttä muutettaisiin tekojääradaksi. Tekojään toiseen päätyyn tulisi kaukalo poikittain ja loppu kenttä jäisi luistelijoiden käyttöön. Sijoituspaikka tulisi olla keskeinen kouluja ajatellen. Keskeinen sijainti tuo paljon päivittäisiä käyttäjiä kentälleTekonurmi/-jää olisi keskeisen sijaintinsa ansiosta päivittäin erittäin monipuolisesti kaupunkilaisten hyödynnettävissä. Kenttää voisivat päivisin käyttää koululaiset (myös Satakunta Sports Academy.), päiväkotilapset, esikoululaiset ja iltapäiväkerholaiset sekä vanhukset (esim. keppijumppa). Iltaisin ja viikonloppuisin tekonurmikenttä olisi lähinnä jalkapalloilijoiden käytössä, mutta tarvittaessa myös muiden ulvilalaisten urheiluseurojen ja yhdistysten hyödynnettävissä. Tekonurmi vastaa neljää nurmikenttää ja antaa 3 kuukautta lisää toiminta-aikaa jalkapalloon. Nykyisin talvet ovat niin leutoja, että luistelukentistä on pulaa. Tekojääradan rakentamalla kaupunki mahdollistaisi sen, että ulvilalaiset voisivat harrastaa täysipainoisesti talvilajeja myös Ulvilassa (tekojääkausi 4 kuukautta). Tekojäätä voisivat hyödyntää myös esim. Porin Ässien korttelikiekon Ulvilan alueen joukkue (muodostuu vain ulvilalaisista pelaajista). Jäänhoitokone Ulvilan kaupungilla jo on (hankittu vuonna 2003).
|
|
|
|
|
|
© 2005 Ari Lehtonen |
|
|
| |